"Olipa kerran tyttö, jolla oli unelma. Hän oli rakentanut unelmaansa askel askeleelta ja tehnyt paljon työtä unelmansa eteen. Itse asiassa unelma oli tukijalka, joka ohjasi kaikkea hänen toimintaansa ja sai hänet tekemään pitkäjänteistä työtä itsensä ylittäen. Koitti päivä, jolloin kaikki oli valmista unelman toteutumiselle, tämän päivän piti olla...
Blogiarkisto
"Sanat ovat kuin tuulenvire, joka saa veden pinnan elämään.
Blogikirjoitukset kertovat ajatuksista, jotka ovat nousseet sisimmästäni Tuulikin kokemuksien välittäminä."
Ajatus kirjasta ilmaantui kesällä 2011 Saimaan loma-asuntomme kesäisessä yössä. Muodon se sai alkuvuodesta 2012, kun vietin kaksi viikkoa yksin Teneriffan Puerto de la Cruzissa. Olin varannut ajan varta vasten kirjoittamista varten. Ennen kirjoittamisjaksoa olin päässyt irrottautumaan arjesta retkeillen ja vaeltaen kauniilla saarella yhdessä...
Kiitos Äiti ja Isä, annoitte hyvän kodin ja loitte turvallisen pohjan elämälle.
Kiitos Äiti jatkuvasta kannustuksesta ja tuestasi! Kiitos välittämisestä ja huolenpidostasi, kiitos suojelevista siivistäsi. Kun tuli aikani irtaantua, oli minulla rohkeus lähteä lentämään. Jalat maassa, puun oksalla ääniä kuunnellen laulan rakkaudessa. Kiitos! Kiitos...
Harri kiiruhti askeliaan. Ne narskuivat mukavasti pakkaslumessa ja jättivät jälkeensä kumean kaiun, ikään kuin joku olisi kulkenut hänen perässään, samoin askelin. Kiireen tunne syntyi huonosta omatunnosta. Hän oli luvannut olla kotona kahdeksalta, mutta innostunut juttelemaan seuratoverinsa kanssa uintiharjoitusten jälkeen – ja samalla oli...
Oli sunnuntaiaamu. Petrus loikoili sängyssä avoimesta ikkunasta kuuluvan linnun laulun huumaamana. Kun kirkon kellot löivät kahdeksan lyöntiä, Petrus havahtui unenomaisesta tilastaan ja muisti sopineensa golf-kierroksesta hyvän ystävänsä kanssa. Petrus oli harrastanut golfia jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta erityisesti viimeisen vuoden ajan...
Kerttu oli unohtunut nieleskelemään Keijun sanoja. Hän olisi mielellään käskenyt Keijua poistumaan kodistaan, jotta voisi rauhassa omissa oloissaan miettiä kaikkea kuulemaansa. Kerttu kuitenkin tiesi, että Keiju oli hänen sisimpänsä peili, joka kyllä lähtisi pois Keijun niin toivoessa. Kerttu ei kuitenkaan halunnut menettää tilaisuutta nähdä...
Herätyskellon soidessa Kerttu sulki sen kiireisesti - vielä puoli tuntia lisää unta oli nyt paikallaan yöllisen valvomisen jälkeen. Kerttu oli jälleen kerran herännyt puolisonsa Heikin jatkuvaan kuorsaamiseen, joka tuntui yön aikana saavan mitä ihmeellisempiä muotoja, hennosta ääntelystä aina sikamaiseen röhkimiseen saakka. Aiemmin Kerttu oli...
Saara oli kokenut mielessään melkoisen muodon muutoksen. Jo pienestä tytöstä alkaen koettu epävarmuus ja jatkuva epäily olivat alkaneet väistyä, ja tilalle oli tullut luottamus, luottamusta elämään. Saaralla oli kaksoissisar Reetta, joka tuntui olleen kaikessa aina täysin päinvastainen kuin Saara. Siltä oli ainakin päälin puolin vaikuttanut....
Loppukesäinen päivä on kääntymässä iltaan. Istun auringon lämmittämällä kalliolla ja katselen, kuinka päivän viimeiset auringonsäteet valaisevat kalliomäntyjä luoden niille suorastaan taianomaisen säihkeen. Tuntuu kuin hengittäisin samaan tahtiin luonnon kanssa ja säihkyisin yhdessä kullanhohtoisen honkien kanssa. Antaudun olemassaolon ihanuudelle...